Niina Miettisen käsikirjoittama Kuusenkaatajaiset tulee yleisön pyynnöstä Joensuun kaupunginteatterin uusintaensi-iltaan 16. maaliskuuta 2017. Kuusenkaatajaiset on kiehtova ja aistivoimainen näytelmä, joka herättää karjalaisen mytologian henkiin.
Näytelmässä talossaan yksin asuva Anja sahaa pihaltaan vanhan kuusen arvaamattomin seurauksin. Taloa suojanneen pihapuun sielut jäävät kodittomiksi, lähtevät vaeltamaan ja hakeutuvat Anjan seuraan.
Esitys nähdään teatterin pienellä näyttämöllä, jossa yleisö istuu tuvan pöytien äärellä ja seuraa näytelmän tapahtumia. Tilan keskellä oleva lava on tapahtumien pääestradi, mutta esitys avautuu koko näyttämötilaan. Väliajalla yleisö voi halutessaan hörpätä kahvit näyttelijöiden seurassa poistumatta esitystilasta.
Teoksessa jokainen työryhmään merkitty taiteilija on osallistunut esityksen tekemiseen paitsi oman asiantuntijuutensa puitteissa myös ohjaamisen näkökulmasta.
Lisätietoja ja Ville Kokkolan valokuvia osoitteesta
https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/kuusenkaatajaiset-3