Joensuun kaupunginteatteri toteutti tammikuussa 2018 yhdessä neljän muun teatterin kanssa Innolinkin toimesta tutkimuksen asiakastyytyväisyydestä. Tutkimus koski vuoden 2017 asiakkuuksia. Vastauksia saatiin 494 kpl. Vastaajista oli naisia n. 80 % ja miehiä n. 20 %. Eniten vastauksia saatiin 35-74 –ikäisiltä ja vastaajat olivat pääosin työssäkäyviä (n. 68 %) ja eläkeläisiä.
Teatterin nettisivut, esite ja ystävän suositukset olivat tuoneet suurimman osan asiakkaista teatteriimme. Teatteriuutisia haluttiin kuulla myös Facebookin, lehtimainonnan ja sähköisen uutiskirjeen kautta. Teatteriin tulon päämotiiveina olivat halu nähdä tietty teatteriesitys, teatteriesityksen aihe ja teatterin tunnelma.
Vastaajat kuvailivat kolmella sanalla Joensuun kaupunginteatteria. Eniten teatteriamme luonnehdittiin tunnelmalliseksi, hyväksi, perinteiseksi, laadukkaaksi, pieneksi, viihtyisäksi, kauniiksi, monipuoliseksi ammattitaitoiseksi ja kehittyväksi. Teatterin vahvuuksina pidettiin mm. teatterin tiloja ja sijaintia, näyttelijöitä, osaavaa henkilöstöä ja monipuolista ja laadukasta ohjelmistoa.
Ohjelmistotoiveissa nousivat esille komediat, farssit ja musikaalit, lisäksi myös yksittäisiä näytelmiä ja näytelmäkirjailijoita mainittiin. Vastaajat toivoivat enemmän mm. vierailuesityksiä, vierailevia ohjaajia ja näyttelijöitä, esityksiä nuoremmalle katsojakunnalle sekä teatterin jalkautumista talosta ulos ohjelmiston ja näyttelijöiden muodossa.
– Pyrimme huomioimaan toiveita tulevissa ohjelmistoissa ja toiminnassamme, kommentoi teatterinjohtaja Iiristiina Varilo.
Tutkimuksessa nousi esille myös narikan, väliaikatarjoilun, wc-tilojen ja parkkipaikkojen ruuhkautuminen, johon toivottiin helpotusta. Lisäksi tiedottamista, markkinointia ja mainosnäkyvyyttä toivottiin lisää.
65 % asiakkaistamme arvioi, että teatterimme toiminta on kokonaisuutena parantunut selvästi tai hieman viimeisen kahden vuoden aikana, mm. esitysten laadukkuus, uusista näytelmistä tiedottaminen ja ongelma- ja muutostilanteiden hoitaminen olivat parantuneet. 84 % suosittelisi teatteriamme myös tuttavilleen.
– Summa summarum kouluarvosanaksi muutettuna saimme 9-. Se ei ole ollenkaan hassumpi tulos, teatterinjohtaja Varilo hymyilee.