Punaisen Ristin Savo-Karjalan piirin tiedote

Punaisen Ristin Savo-Karjalan piiri myöntää vuosittain Ennakkoluuloton edelläkävijä -huomionosoituksen järjestön ulkopuoliselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka piirin alueella on toiminut esimerkillisesti yhdenvertaisuuden ja moninaisuuden edistämiseksi. Valinnan huomionosoituksen saajasta tekee piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittämistyöryhmä.

SPR Savo-Karjalan piiri jakoi vuonna 2020 huomionosoituksen Joensuun kaupunginteatterin Polkuja teatteriin -hankkeelle.

Perusteluina valinnalle oli muun muassa seuraavaa:
Polkuja teatteriin -hanke

  • yhdistää nuoria eri kulttuureista yhteisen tekemisen kautta,
  • antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin,
  • kotouttaa tehokkaasti uuteen kotimaahan,
  • tarjoaa nuorille tekemistä vapaa-ajalle,
  • osallistaa nuoria näytelmän suunnittelusta toteutukseen asti
  • ja rohkaisee nuoria ilmaisemaan itseään ja samalla kunnioittamaan toisia.

Huomionosoitus jaettiin maanantaina 16.3.2020 Joensuun kaupunginteatterilla.

Polkuja teatteriin -hanke

Polkuja teatteriin -hanke on kanta- ja uussuomalaisille nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu Joensuun kaupunginteatterin yhteisötaidehanke.

Tavoitteena on vahvistaa nuorten identiteettiä sekä heidän osallisuuden kokemustaan suhteessa omaan asuinkuntaansa, yhteisöönsä ja tulevaisuuteensa taiteen tekemisen avulla.
Hanke käynnistyi vuonna 2018 ja kestää kesäkuun 2020 loppuun saakka. Hankkeen aikana on toteutettu kouluja kiertänyt forum-teatteriesitys Selviytyjät, kesäisin pyörineet kaupunkitaideviikot sekä tänä keväänä Joensuun kaupunginteatterissa sekä kiertueella esitetty Pieni merenneito -näytelmä.

Hanketta vetävät yhteisötaiteilijat Merja Pennanen ja Sanna Kärkkäinen. Rahoittajana toimii Opetushallitus.

Nuorille parasta antia on yhdessä tekeminen

Hanketta vetävä Merja Pennanen kertoi, että hanke on ollut antoisa ja eteen on tullut mitä mielenkiintoisempia tilanteita, joita ei vielä hankesuunnitteluvaiheessa osannut edes arvata tapahtuvaksi.

Merja kuvaili hyvin, miten nuoret ovat hankkeen edetessä rohkaistuneet ja innostuneet entistä enemmän suunnittelemaan ja tekemään itse ehdotuksia miten projekteja voisi viedä eteenpäin. Myös palo teatteria kohtaan on voimistunut monen nuoren kohdalla.
Kyselimme Pieni merenneito -näytelmässä mukana olleilta nuorilta, mikä on ollut hankkeen parasta antia heille. Tärkein asia oli selvä ja tuli kuin yhdestä suusta: ”Yhdessä tekeminen ja hyvä ilmapiiri!”
Lue lisää Polkuja teatteriin -hankkeesta.

Lisätietoja antavat:
Joensuun kaupunginteatteri
Polku teatteriin -hanke
Merja Pennanen
merja.pennanen(at)joensuunteatteri.fi
050 470 5901

Suomen Punainen Risti
Savo-Karjalan piiri
Piia Jounila
piia.jounila(at)punainenristi.fi
040 737 2179