Joensuun kaupunginteatteri ei tule saamaan Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämää harkinnanvaraista alueellisen merkityksen tukea vuonna 2017. Viime vuosina Joensuun kaupunginteatterille osoitetun tuen määrä on ollut noin 180.000 euroa.
Tukea vuoden 2017 alueteatteritoimintaan olisi pitänyt hakea elokuun loppuun 2016 mennessä, mutta hakemus myöhästyi. Vastuu virheestä on teatterin koko johtoryhmällä.
Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n hallituksen kokouksessa 14.11.2016 käsiteltiin vuoden 2017 talousarvio ja toimintasuunnitelma. Talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksyy yhdistyksen syyskokous.
Vuoden 2017 talousarvio on tehty huomioiden avustuksen puuttuminen. Puuttuva summa ei tule halvaannuttamaan teatterin toimintaan, suunniteltu toiminta toteutetaan vallitsevissa olosuhteisissa. Alueellista teatteritoimintaa on myös vuonna 2017 käytössä olevien resurssien puitteissa.