Joensuun kaupunginteatterin kevätkauden 2015 ohjelmistossa on 19 eri tuotantoa. Niistä syyskaudelta jatkavia ovat Nummisuutarit-kansanooppera, Mä soitan veljille, Working Class Hero, Päästä irti –improt lapsille ja aikuisille, Tapahdukset, Teatteriklubit, Kiljusen herrasväki ja kuunnelma Stalingradin Valkea Lilja.
orkesteri
Kauden ensimmäinen ensi-ilta on suurella näyttämöllä helmikuussa teatterinjohtaja Vihtori Rämän ohjaama traaginen komedia Orkesteri, jossa parhaat vuotensa nähnyt bändi odottaa soittovuoroaan takahuoneessa. Huhtikuun lopulla ohjelmistoon tulee kevään suurin satsaus: Siri Kolun Finlandia Junior palkittuun Me Rosvolat –romaaniin perustuva samanniminen näytelmä, jonka päähenkilö on 10-vuotias Vilja. Ohjaajana vierailee Taava Hakala. Pienemmille lapsille teatteri tuottaa huhti-toukokuun vaihteessa mielenkiintoisen vierailuesityksen, kun Linnateatterin Puhveli-Billin lännensirkus nähdään 17 kertaa pienellä näyttämöllä. Sen ensiesitys on 22. huhtikuuta. Vapun aatonaattona tulee pienellä näyttämöllä ensi-iltaan Niina Miettisen kirjoittama paikallisaiheinen kantaesitys Kuusenkaatajaiset, kahden naisnäyttelijän esitys, jonka ohjaa Vihtori Rämä.
Kevään aikana yhteisötaiteilija Merja Pennanen toteuttaa suunnittelemansa Tavallista elämää –konseptin pohjalta esityksiä yhdessä hoivakodeissa asuvien ihmisten kanssa.
Kauden lopulla on luvassa Toukokuun erikoiset, josta tarkempia tietoja on luvassa myöhemmin. Kyseessä on muodoltaan ”matalan kynnyksen” tapahtuma, jossa esitykset ovat joko ilmaisia tai pääsymaksu on hyvin edullinen. Toukokuun erikoiset on tarkoitettu teatterin toiminnan syvälliseen esittelyyn, teatterin mahdollisuuksien avaamiseen demojen ja keskustelutilaisuuksien kautta sekä tekijöille itselleen että yleisölle.
Vierailuesityksiä on kolme. Tammikuun 29. päivä nähdään ja kuullaan Teatteriravintolan lasiterassilla Kaj Chydeniuksen ja Minja Kosken konsertti Myrskylinnut. Huhtikuun 10. päivä suurella näyttämöllä nähtävä Verta kynnen alla on neljästä klassisesta klovnikäsikirjoituksesta ja kolmesta animaatiosta koostuva kollaasimainen esitys aikuisille. Tässä iässä on Susanna Haaviston uuden albumin konsertti-kiertue, joka nähdään kaksi kertaa lauantaina 11.4.
Kesän 2015 aikana nähdään ja koetaan lisäksi yhteistuotannot Pilluralli, jossa kierretään toreja ja katuja tuunatuissa autoissa sekä teatteria ja tanssia yhdistävä Maapallon laidoilla (työnimi)..