Joensuun kaupunginteatteri, Kekkonen tulee, ennakkokuva 14.10.2015 Kuva: Ville Kokkola
Kekkosen tulemista odottavat Allin baarissa mm. vasemmalta Mirva Kuivalainen, Markku Maasilta ja Anna Ojanne.
Kuvaaja: Ville Kokkola, Salama Visual


Pia Pesosen tekstiin perustuva kantaesitys Kekkonen tulee? on Joensuun kaupunginteatterin kevään 2016 suuren näyttämön uusi aikuisten näytelmä. Pesosen esikoisteos Urho Kekkonen Strasse ilmestyi vuonna 2011. Teos on mainio ajankuva 1960- ja 1970-lukujen Suomesta. Ja kerrottakoon jo näin ennakkoon myös juonesta: ei se Kekkonen koskaan tule, vaikka Allin baarissakin häntä kovasti odotetaan. Ensi-ilta on 13.2.2016 ja ohjaajana vierailee Perttu Leinonen.
Koko perheelle ohjelmistoon tulee vapunaattona iki-ihana Koirien Kalevala. Mauri Kunnaksen kirjaan perustuvassa tarinassa kaukana Kalevalan mailla asuu villi ja vapaa koirien heimo, sen naapurina pimeässä Pohjolassa hurja ja häijy susien kansa, ja niiden välissä pieni mutta sitkeä kissojen heimo. Koirat ja sudet kilpailevat metsien kuninkuudesta, ja usein niiden välille syntyi kiivaita kahinoita.
Syyskaudelta ohjelmistossa jatkavat suuren näyttämön tuotannot Rahakabaree ja Metsäjätti. Pienen näyttämön tuotannot Kantapäänpojat sekä Dada-kissa ja Tipitii kuuluvat keväällä myös kiertueohjelmistoon.
Huhtikuun 8. päivä saadaan ohjelmistoon värikäs uutuus, kun Joensuun ylioppilasteatterin kanssa yhteistyössä toteutettava tuotanto Momotaro – Legend of the Peach Brought Boy tulee ensi-iltaansa. Japanilainen kansantaru Momotarosta on miimistä teatteria ilman kielimuureja.
25. helmikuuta nähdään suurella näyttämöllä vierailuesitys Terapian tarpeessa. Siinä Sari Havaksen ja Pauliina Hukkasen esittämät Aila ja Hilja pureutuvat parisuhteen hillittömään maailmaan riemastuttavalla otteella. Toinen on terapeutti, toinen ruuhkavuosissa pyörivä perheenäiti ja vaimo. Toinen pelkää yksinäisyyttä, toinen haluaisi joskus nukkua kunnolla.
Lisäksi erilaisille hoivayhteisöille tarkoitettu tuotanto Tämän runon haluaisin kuulla jatkaa kiertämistään eri puolilla maakuntaa tarjoten runoesityksiä erityisesti vanhustenhuollon ja terveydenhuollon piirissä työskenteleville tahoille. Syyskaudella 2015 tarjotut 12 esityskertaa myytiin nopeasti loppuun.
Tammikuussa on perinteiseen tapaan tammiale eli liput Metsäjättiin ja Kantapäänpoikiin maksavat 14 euroa, Rahakabareeta pääsee seuramaan 20 eurolla ja Dada-kissaa ja Tipitiitä kympillä.