Joensuun kaupunginteatterin Teatteriklubilla nähdään ja kuullaan torstaina 20.10.2016 kello 19:30 Tuija Rantalaisen ilmainen konsertti Pariisin laidalla. Konsertti kestää noin tunnin.
Suurkaupungin laitamilla näkee monenlaisia ihmiskohtaloita. Näistä näkymistä Tuija Rantalainen kirjoitti uusia lauluja asuessaan Pariisissa. Mukaan mahtuu myös muutamia koskettavia tarinoita Edith Piafin ohjelmistosta ja Jacques Brelliltä. Konsertissa kuullaan myös Tuijan vanhempaa ohjelmistoa, esim. radiosta tuttu ”Korkokenkä”. Yhteinen nimittäjä kaikille lauluille on tavallisen ihmisen arki haasteineen ja kommelluksineen.
Tuija Rantalainen on junantuoma pianisti-laulaja-lauluntekijä ja hän on julkaissut yhteensä 4 äänilevyllistä omaa musiikkiaan. Hänen laulunsa soivat säännöllisesti YLE Radio Suomen, Radio Helsingin sekä Sisuradion aalloilla. Tuijan tyylilaji on ehtaa nykykuplettia ja hänen musiikkinsa nojaa vahvasti ja häpeilemättä ranskalaiseen chanson-perinteeseen. Hän uudistaa genreä ja tuo sen nykypäivään tuoreilla sävellyksillään ja oivaltavilla lyriikoillaan. Tuija säveltää musiikkia myös teatteriteoksiin ja keikkailee säännöllisesti mm. Katriina Honkasen, Susanna Haaviston ja Pepe Wilbergin kanssa. Hänen uusin lastenlevynsä ”Vahtikoira karkuteillä” oli EMMA-ehdokkaana.
Kuva: Veini Nupponen.