Tunnettu joensuulainen teatterintekijä Sanna Kärkkäinen hyppää sairaustapauksen vuoksi Aino Karlstedtin saappaisiin eli Liisan rooliin tämän viikon Aina joku eksyy -esityksissä 30.4. klo 18 sekä 2.5. klo 13 ja 17.
Sanna Kärkkäisellä on takana pitkä ura teatteritaiteen parissa. Hän on näytellyt vuodesta 1999 lähtien ja on Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokan perustajajäsen. Hän on myös Bereniken hiukset -yhtyeen vokalisti. Kärkkäinen on noussut monen tietoisuuteen Joensuun skiniaikoja käsittelevän Hiljainen ystävä -monologiesityksen myötä.
Sanna Kärkkäinen on harjoitellut rooliaan Joensuun kaupunginteatterilla tiiviissä aikataulussa. “Tuntuu jännittävältä hypätä lyhyellä varoitusajalla näin isoon rooliin. Toisaalta tuntuu myös mukavalta, kun työryhmä on niin ihana ja itse esityskin on tuttu Outokummun Teatterin ajoilta, jolloin esiinnyin samassa näytelmässä, vaikkakin eri roolissa.” Kärkkäinen kertoo.
Aina joku eksyy on nähtävissä Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 16.5.2026 asti.
Katso myös
Aina joku eksyy
Reko Lundánin käsikirjoittamassa surkuhupaisassa perhedraamassa voi eksyä yhtä lailla pimeään metsään, suuren sairaalan käytäville kuin omaan mieleensäkin.
Syysohjelmisto 2026 julkaistu – katsojien toiveisiin on vastattu
Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistossa jännitystä, suuria tunteita ja ihmisen kokoisia tarinoita – syksy huipentuu Agatha Christienin Neiti Marpleen ja tuijottavaan katseeseen.
Rennompia esityksiä 2.5. alkaen
Joensuun kaupunginteatterissa on otettu käyttöön rennommat esitykset tiettyihin, erikseen merkittyihin esityksiin. Ensimmäisen kerran rennompaa esitystä pääsee kokeilemaan Hyönteishotellin arvoituksen näytöksissä 2.5. klo 10.00 ja 8.5. klo 17.30.