Kuvaaja: Miska Korpelainen / Miska Photography

Joensuun kaupunginteatterin esitys Jeppe Niilonpoika pääsee pian valtavan kriitikkoryhmän silmien eteen, kun yli 1000 kahdeksasluokkalaista saapuu kokemaan ja arvioimaan taidetta. Ihan yhdellä kertaa nuoret eivät kuitenkaan teatteriin paukahda, vaan marras-joulukuun aikana Taidetestaajia varten on varattu neljä esitystä Joensuun kaupunginteatterissa: 27.11., 28.11., 11.12. ja 12.12.
Kahdeksasluokkalaiset ovat yleisö, joita ei kovin usein teatterin katsomoissa näe, ainakaan tässä mittakaavassa. Kyseessä on joukko Taidetestaajia ympäri maakuntaa. Taidetestaajat on Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin suurhanke, jonka kolmatta ja viimeistä toimintalukuvuotta vietetään parhaillaan.
Vierailua varten teatterin henkilökunta on valmistellut etko- ja jatkopaketit, jotka tekemällä nuoret voivat valmistautua taidekokemukseen ja toisaalta myös purkaa kokemusta jälkeenpäin. Luokassa tehtävän ennakkotehtävän lisäksi kokemusta syvennetään myös paikan päällä käytävissä keskusteluosioissa sekä ennen että jälkeen esityksen.

Vierailut maakunnassa ja pääkaupunkiseudulla

Kaikki Pohjois-Karjalan kahdeksasluokkalaiset ovat viimeisten kolmen vuoden aikana osallistuneet hankkeeseen ja päässeet sitä myötä kokemaan upeita taide-elämyksiä niin Pohjois-Karjalan alueella kuin pääkaupunkiseudullakin. Pohjois-Karjalan alueen maakunnallisiksi kohteiksi valikoituivat tälle lukukaudelle Joensuun kaupunginteatterin Jeppe Niilonpoika sekä UMO:n kiertävä konsertti Blue Notes On Silver Screen, joka esitettiin syyskuussa Lieksassa.
Maakunnallisen vierailun lisäksi pakettiin kuuluu valtakunnallinen vierailu yhteen monista pääkaupunkiseudun kohteista. Taidetestaajat-hanke vastaa matka- ja pääsylippujen kustannuksista sekä matkajärjestelyistä. Päiväreissu Helsinkiin on pitkä, mutta usein sitäkin antoisampi. Taidekokemuksen lisäksi tutuiksi tulevat julkisen liikenteen välineet sekä pääkaupunkimme maamerkit.

Tärkeä mahdollisuus tutustua taiteeseen

”Taidetestaajat on ollut äärettömän tärkeä monelle nuorelle”, toteaa Rantakylän Normaalikoulun lehtori Anniina Kariniemi.
”Olen ollut töissä Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa ja on ollut aivan mieletöntä päästä oppilaiden kanssa esimerkiksi Helsinkiin Kiasmaan ja Ateneumiin. Monet oppilaat eivät ole koskaan käyneet kotikaupunkinsa ulkopuolella, matkustaneet metrolla tai lentokoneella. He ovat olleet häkeltyneitä ja innostuneita. Toiminnalliset taidepajat ovat olleet oppilaiden mieleen ja on ollut mukava kuulla, kuinka nuoret ovat puhuneet nähneensä jonkin kuvan aiemmin oppikirjassa ja nyt ihan oikeasti. Myös omassa kaupungissa toteutettavat taidetestaamiset ovat olleet hyviä. Yllättävän iso osa kahdeksasluokkalaisista ei ole koskaan käynyt esimerkiksi teatterissa.”
”Huoltajien palaute on myös ollut kiittävää. He ovat olleet tyytyväisiä, että kaikilla on ollut mahdollisuus osallistua, koska kaikilla perheillä ei ole mahdollisuuksia käydä lasten kanssa teatterissa tai museoissa ympäri Suomea. Toivon erittäin paljon, että Taidetestaajat-hanke jatkuisi, jotta kaikilla Suomen nuorilla olisi tasavertainen mahdollisuus tutustua taiteeseen monipuolisesti.”
Nuorten jättämät taidearvioinnit ovat kaikkien tarkasteltavissa Taidetestaajien verkkosivuilla.
Lisätietoja:
Laura Pitkänen
Taidetestaajat, Pohjois-Karjalan aluekoordinaattori
pohjois-karjala(at)taidetestaajat.fi
050 325 1483