Joensuun kaupunginteatterin Hiirenloukun viisi viimeistä näytäntöä kokosi suurelle näyttämölle noin tuhat yläkouluikäistä eri puolilta Pohjois-Karjalaa.
Taidetestaajien tarkoituksena on tutustuttaa nuoria korkealaatuisiin taidekohteisiin ympäri Suomen. Joensuun kaupunginteatterissa Agatha Christien kirjoittamaa rikosnäytelmien klassikkoa esitettiin 8.–9.-luokkalaisille.
Taidetestaajilta positiivisia arvioita murhamysteerille
Pohjoiskarjalaiset nuoret ovat arvioineet Taidetestaajien sivuilla sekä taidekokemusta että Hiirenloukku-näytelmää.
Kokemus oli aivan loistava! Tarina vei mennessään ja sitä oli mahdotonta olla katsomatta! Loistotyötä!
Hiirenloukun esitys herätti 34 prosentissa vastaajissa iloa, ja taide oli noin viidesosan mielestä taitavaa ja jopa nerokasta. Kokonaisuus oli kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen lähes 30 prosentin mukaan.
Esityksen lavastus ja erityistehosteet olivat vaikuttavia, ja näytelmään pääsi hyvin sisään. Vanhanajan tunnelma oli ihana!
Kun fiilistä arvioitiin ennen ja jälkeen esityksen, yli puolet testaajista kertoi fiiliksensä parantuneen taidekokemuksen jälkeen. Teatteriin uudestaan menisi viidesosa ja jopa 65 prosenttia vastaajista voisi tai ehkä voisi mennä teatteriin uudelleen.
Kaikki tapahtui ihan kuin oikeasti. Näyttelijät näyttivät todella hyvin tunteita yleisölle.
Hiirenloukun katsojia verotti koronarajoitukset
Taidetestaajien näytännöt päättivät Hiirenloukun esitykset, jotka olivat kaupunginteatterin ohjelmistossa vuosina 2021–2022. Samalla ne olivat myös ylikonstaapeli Trotteria näytelleen Olli Haatajan viimeiset esitykset Joensuun kaupunginteatterin näyttelijänä.
Kevätkaudella Hiirenloukkua esitettiin yhteensä 24 kertaa, ja se keräsi yleisöä 3 224 henkilöä. Edellisenä vuonna toteutuneita näytäntöjä oli vain 11, ja katsojia koronarajoitusten vuoksi vain 207 henkilöä.
Katso myös
Hiirenloukku
Palaa ohjelmistoon 2022! Hiirenloukku on rikosnäytelmien klassikko ja taattua Agatha Christietä, joten loppuratkaisu yllättää varmasti. Klassikkonäytelmää on esitetty yhtäjaksoisesti Lontoossa vuodesta 1952, mikä kertoo mysteerin huikeasta vetovoimasta.