Rakkautta, anarkiaa ja improa – kyllä kiitos!
Sain menneinä vuosina eräällä klovneriakurssilla ei niin mairittelevan liikanimen “maksettu nauraja.” Olin ilmeisesti hihittänyt usein ja liian monessa kohtaa. Minua hihityttivät kummallisen näköiset punanenät, jotka liikkuivat nykäyksittäin milloin pitkässä letkassa, milloin pareittain.
Hihitystä klovneriassa tai ei – en muista milloin olisin viimeksi nauranut yhtä paljon kuin Joensuun kaupunginteatterin SitäSunTätä-improvisaatioillassa. Sitä sai nauttia täällä täyslaidallisen ja kokonaisen tunnin verran.
On ihmeellistä miten moneen näyttelijät taipuvat tiukan paikan tullen. Tai kysehän on siis improvisaatioteatterista. Käsikirjoittamattomasta viihteestä. Tuosta nykyisin jo vakiintuneen paikkansa löytäneestä teatterin muodosta, joka voi kehittyä mihin suuntaan vain.
Improvisaatioteatterista
Improvisaatioteatterin juuret ulottuvat keskiajan tietämille teatterin taidemuotoon nimeltä commedia dell’arte. Varhaisimmat viitteet improvisaatioteatteriin liittyen syntyivät kuitenkin jo antiikin Roomassa.
Suomen teatterikouluun improvisaatio jalkautui 1940-luvun paikkeilla. 1990-luvulla perustettiin Stella Polaris, joka on muuten Suomen pitkäikäisin improvisaatioryhmä.
Improvisaatiossa yksi tai useampi näyttelijä astuu lavalle ja aloittaa jotakin ennalta suunnittelematonta. Yleisö voi omilla ehdotuksillaan osallistua esityksen kulkuun. Kohtaukset syntyvät käsikirjoittamattomina juuri siinä hetkessä. Yleisön edessä. Tuotokset voivat olla draamaa tai komediaa.
Putkimiehen työhaastattelusta perunapellolle
Joensuun kaupunginteatterin SitäSunTätä-improtyöryhmä koostui viidestä näyttelijästä, muusikosta sekä valo- ja äänimiehestä. Näyttelijöistä kaksi hyppäsi välillä ohjaajan rooliin tai kysymään ehdotuksia yleisöltä. Tämä oli viisas veto. Esitykset pysyivät paremmin linjassa eikä ainakaan liiallista rönsyilyä tapahtunut. Yleisö laitettiinkin jo alkumetreillä töihin kirjoittamaan ehdotuksia lappusille. Yleisölle osallistuminen ei toki ollut pakollista.
Oli putkimiehen työhaastattelu, jossa tyylilajit vaihtuivat jouhevasti humpasta bluesiin. Sitten päästiin perunapellolle ja soittamaan heviä. Ensimmäinen dubbaustehtävä siivitti kunnon naurut. Ja naurattaahan se, kun suomalainen lähtee kiinalaisen ämpärin perässä markkinoille.
Välillä nähtiin runoutta tai riisutumpia kohtauksia joissa näyttelijälle annettiin vain alkuasento ja kehonkieleen liittyvä ominaispiirre. Ilahduttava oli myös lopussa nähty Pohjois-Karjala-aiheinen luento.
Tunnelmanvaihdokset kävivät kätevästi lyyrisestä toiminnallisempaan. Välillä säestyksenä ainoastaan akustinen kitara tai mandoliini.
Improvisaation lumo säilyy
Istuin viimeksi Joensuun kaupunginteatterin improvisaatioesitysten yleisössä yli kymmenen vuotta sitten. Tuolloin säestyksenä oli livepiano. Thilia thalia thallallaata televisiosta katselleena oli ilo nähdä tuolloin improa livenä. Yleisöstä sai tilailla juomia etukäteen, ja myöhäisillat vedettiin lasiterassilla katsojien ollessa sumpussa näyttelijöiden kanssa. Oli siinä oma tunnelmansa.
Moni asia on niistä ajoista muuttunut. Improvisaation lumo kuitenkin säilyy. “Rakkautta, anarkiaa ja improa” päästiin loppulaulussa sanailemaan. No sitähän se elämäkin on.
Kirjoittanut: Tuija Lång
Kirjoittaja on itsekin taiteen kentällä viihtynyt moniottelija, joka kysyy yhä uudelleen: Onko tässä teatterissa jotain…?
Katso myös
SitäSunTätä -improvisaatio aikuisille
Improvisaatiota pienellä näyttämöllä, kiertue-esityksinä ja yksityisnäytäntöinä!
Esityskalenteri
Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!