Syntynyt 1983 Leningradissa.

Aloitti Joensuun kaupunginteatterissa elokuussa 2019.

Tärkeimmät koulutuksesi: “Näyttelijä, Pietarin valtiollinen teatteritaiteen akatemia. Elämä.”

Tärkeimmät työsi: “”Maailma seis!”-musikaali Vaasan kaupunginteatterissa, Veera Tyhtilän kirjoittama monologi “Kolme”, jonka ensi-ilta oli Helsingissä Valtimonteatterissa sekä Joensuun kaupunginteatterin ”Jeppe Niilonpoika” ja ”Stalinin lehmät”.”

Muita saavutuksia tai mainittavaa: “Olen sanoittanut lauluja bändilleni Ginalle, jonka kanssa julkaisimme omakustanteisen levyn. Se on kuunneltavissa esimerkiksi Spotifyssa. Osaan tehdä hienoja kakkuja ja rakentaa Petsitalon pahvilaatikosta. :)”

Miten sinusta tuli näyttelijä? “Jo lapsena aloin mennä vahvasti kohti näyttelijyyttä. Viimeistään yläasteella olin päättänyt, että minusta tulee näyttelijä, ja sen jälkeen pyrin siihen kaikin keinoin. Harrastin teatteria nuorisoteatteriryhmässä, lauloin kuoroissa ja bändeissä sekä kävin tanssitunneilla. Lukion jälkeen hain opiskelemaan Pietarin valtiolliseen teatteritaiteen akatemiaan ja pääsin sisälle. Sillä tiellä olen.”

Mikä teatterissa viehättää sinua? “Rakastan sitä, että voin antaa näytelmän liikutella minussa tunteita ja herättää ajatuksia niin lavalla kuin katsojanakin. Haluan, että tunteitani vähän riepotellaan, kun olen katsomassa esitystä, koska silloin tunnen eläväni ja olevani yhtä maailman kanssa. Tunteet ovat universaaleja.”

Mitä teet vapaa-ajalla? “Vietän aikaa oman perheen kanssa. Pelataan lautapelejä ja syödään hyvin. Käyn kuntosalilla tai kävelyllä ystävän kanssa. Matkustelen. Kirjoitan lauluja. Soitan kitaraa. Laulan karaokea. Bailaan. Improvisoin sketsejä.”

Kerro jokin teatteriin liittyvä muisto, joka on painunut erityisen hyvin mieleesi. “Esitin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastustavaa monologia ”Kolme” Irkutskissa. Esityksen esittäminen siellä jännitti, koska pelkäsin, että ihmiset siellä päin maailmaa eivät olisi valmiita niin avoimeen ja rajuun, me too -henkiseen näytelmään. Onneksi olin väärässä. Esityksen loputtua nuori nainen tuli kyyneleet silmissä halaamaan minua sanoen: ”Kiitos, että olet niin rohkea.””

Lue lisää Reginan omilta sivuilta

Opiskelijan äkkilähtö

Teatterilippu 7,50 euroa esityspäivinä teatterin omiin tuotantoihin!

Esitykset!

Pohjolan Matkan ryhmämatkat

Pohjolan Matka järjestää teatteri- ja kulttuurimatkoja Joensuuhun. Kokoa kaverit ja pyydä tarjous!

Tutustu!

S-etukortilla alennusta

Hyödynnä etusi S-Etukortilla!

Tutustu!

Yökylään Joensuuhun?

Teatteripaketti sisältää Kolmen kimppa tai Joen Sydän -teatteriliput sekä majoituksen ja karjalaisen aamiaisen Huoneistohotelli Lietsussa alkaen 135 e/ vrk.

Lue lisää!

Tilaa väliaikatarjoilu teatteriin!

Tilaa väliaikatarjoilu etukäteen teatteritalolle Ravintola Al Saharasta / Carelicumiin Kahvila-ravintola Lumpeesta!

Yhteystietoihin!

Karjalaisen tilaajien teatterietu

Hyödynnä Karjalaisen kestotilaajien teatterilippuetu Lempin ja Kaikki hienot jutut -esityksissä!

Tarjoukseen!