Joen Sydän -musiikkinäytelmän logon takaa löytyy tatuointiartisti Inkku, joka on toiminut tatuoijana vuodesta 2007 alkaen. Hän on työskennellyt päätoimisena tatuoijana lukioikäisestä saakka, joten kutsumuksensa hän löysi varhain. Inkku Escobar on ollut yrittäjä vuodesta 2009 ja La Familia Tattoon päätoiminen yrittäjä vuodesta 2013. 

Joensuun kaupunginteatteri lähestyi Inkkua tatuointilogon suunnittelun suhteen ja hän kertookin, että ensi ajatukset olivat ennen kaikkea otetut. 

– Upeaa, että näin suuri, koko kaupungin keskellä seisova taidelaitos haluaa tehdä yhteistyötä paikallisen tatuointiliikkeen kanssa ja meidän suunnittelevan heille logon näytökseen. 

Alkuun hän ajatteli, että näkemykset kuvan suunnittelun suhteen voivat olla hyvinkin erilaisia. 

– Tatuoinnin tekemisessä keskeistä kuvassa ovat tarkat yksityiskohdat, kun teatterin näkökulmasta taas korostuvat taiteellinen ilmaisu, draamat, esiintyjät, lavastus ja kerronnallisuus. 

Teatteriesitys tatuoinniksi

Inkku kertookin saaneensa kuitenkin hyvin selvät ohjeet ja toiveet logon tekemisen suhteen ja kuva syntyi ideoimisen jälkeen hyvinkin vaivattomasti. 

– Teatteri on ainutlaatuinen taiteenmuoto, joka tarjoaa katsojilleen ikimuistoisia elämyksiä. Teatteri on paikka, jossa tarinat heräävät eloon esiintyjien roolihahmojen kautta. Ja nyt se antanut minulle mahdollisuuden herättää eloon myös tatuoinnin siinä rinnalla. 

Jos Joen Sydän -logo herätti kiinnostuksen, voi sen halutessaan käydä hankkimassa sen itselleen Inkulta La Familia Tattoosta.

Joen Sydän -logo tatuoinniksi

Katso myös

Ohjelmisto

Tutustu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Joen Sydän

Joensuun paikallishistoriaan sukeltavan Joen Sydän -musiikkinäytelmän kantaesitys on 10.2.2024 suurella näyttämöllä.

Lipunmyynti

Katso teatterilippujen hinnat ja osta pääsylippusi elämysten pariin Suomen itäisimpään ammattiteatteriin.