Nahoissaan ensi-illan yhteydessä Joensuun kaupunginteatterin neljänne kerroksen lämpiöön avataan 18.11.–30.12.2023 uusi näyttely nimellä Koe nahoissasi.

Näyttelyssä on esillä enolaisen kuvataiteilija Reima Hirvosen tilateos, pieni mielenosoitus ja -ilmaus. Teos on kannanotto rauhan puolesta, sotaa, väkivaltaa ja vihaa vastaan.  

– Tässä ajassa tuntee monesti, että on vaikeaa pysyä nahoissaan – on niin paljon vääryyttä, valhetta, epäoikeudenmukaisuutta, alistamista, väkivaltaa, surua ja tuskaa, Hirvonen taustoittaa.

kannanotto suvaitsevaisuuden puolesta

Reima Hirvosen mukaan elämme aikaa, jossa yhteiskunnallinen ilmapiiri hyväksyy muun muassa homojen vastaisen vihapuheen jopa Suomen valtaapitäviltä henkilöiltä.  

– Homona olen joutunut tuntemaan, että olen viallinen ja vääränlainen. Äärioikeiston vahvistumisen myötä homona elämiseen ja olemiseen on tullut kasvava uhka ja pelko väkivallasta. Voi tulla turpaan, kun on väärä nahka! 

Teoksissaan Hirvonen on myös käsitellyt ja tuonut julki omia kokemuksiaan sukupuolivähemmistöön kuulumisesta, masennuksesta ja syöpään sairastumisesta. Hirvosella on kokemuksia myös vakavasta sairaudesta ja kuinka se vaikutti omaan kehoon.  

– Hiukset ja muut ruumiin karvat lähtivät, haisin syövälle ja lääkkeille, vanhenin ja kehoni rapistui, hikoilin ja virtsasin taajaan, seksuaalinen halu katosi – ruumiini ja nahkani olivat minulle vastenmielisiä. Nahkani ei tuntunut enää nahaltani. 

Koe nahoissasi -näyttelyyn on vapaa pääsy esitystoiminnan aikana.  Se järjestetään yhteistyössä Joensuun Taiteilijaseuran kanssa. 

Kuka on Reima Hirvonen?  

Reima Hirvonen on 60-vuotias Enossa syntynyt taidemaalari, joka on paluumuuttanut synnyinsijoilleen 2000-luvun alussa.  

Hirvonen on ensimmäiseltä koulutukseltaan merkonomi, jonka jälkeen hän kouluttautui taiteen pariin ensin teatterin sitten kuvataiteen saralla, taidemaalariksi hän valmistui vuonna 2003. Hirvonen on työskennellyt tapahtuma-, teatteri-, tv- ja elokuva-alalla kuin taloushallinnonkin puolella. 

Taidemaalariksi valmistumisen jälkeen Hirvonen on pitänyt yli 30 yksityisnäyttelyä ja osallistunut useisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin ympäri Suomea ja ulkomaita myöten. Hirvosen teoksia on nykytaiteen museo Kiasman ja Kuopion taidemuseon kokoelmissa.

Uransa aikana Hirvonen on ollut perustamassa Suomen taiteellista metsäteatteria, ja hän on myös monitaiteellisen Korpiryhmän perustajajäsen. Hän on järjestänyt yhdessä Korpiryhmän kanssa ja itsenäisesti useita monikulttuurisia ja –taiteellisia tapahtumia Enossa. 

Reima Hirvonen on julkaissut taidekirjat This is My Sauna, Sheman, Henkiliha ja HOMO/ Reima Hirvonen. Seuraava teos julkaistaneen vuoden 2024 puolella, sen työnimi on Politiikka.  

Parasta aikaa Hirvonen työskentelee Koneen Säätiön apurahalla.  

Katso myös

Nahoissaan

Nahoissaan on Markku Maasillan näyttelijänuran välitilinpäätös ja unelmien täyttymys. Se on lämminhenkinen ja yllätyksellinen yhdenmiehen show.

Maasillan henkilötarina Nahoissaan ensi-iltaan 18.11.

Näyttelijä Markku Maasilta esiintyy unelmarooleissaan lähes 50-vuotisen näyttelijäuran välitilinpäätöksessä.

Esityskalenteri

Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!