Kuvataiteilija Pirjo Pirisen Ylä- ja alamäissä-näyttely avataan 3.11.2023 Joensuun kaupunginteatterilla Kolmen kimppa -parisuhdekomedian yhteyteen.  

Pirjo Pirinen Lappeenrannassa asuva kuvataiteilija, joka on kiinnostunut kuvataiteessa eri ilmaisumuodoista ja tekee teoksia grafiikan eri menetelmillä. Pirinen käyttää teoksissaan voimakkaita värejä, ja aiheet vaihtelevat esineistä eläimiin. 

– Idea kuvaan voi tulla jostain väristä, muodosta tai yksittäisestä kuvasta, jonka ympärille muodostuu tarina. Uusia ideoita syntyy aina tehdessä, hän sanoo. 

Ylä- ja alamäissä -näyttely

Teatterin näyttely koostuu grafiikan teoksista, joihin Pirinen on yhdistänyt puupiirrosta, kohopainoa ja kollagrafiaa. Ne ovat syntyneet ennen näytelmää. 

– Päähenkilöinä teoksissani ovat mm. eläimet ja niiden keskinäiset suhteet ja suhteet ympäristöön. Tulipa mieleeni muutama sananlaskukin kuten “kiertää kuin kissa kuumaa puuroa” ja “he ovat kuin kissa ja koira” teoksia katsoessani. Nämä sanonnat kuvaavat ihmisten välisiä suhteita ja tuntemuksia. Erityisesti kissa ja koira -vertaus kuvaa ihmisten välisiä jännitteitä, Pirinen kertoo.  

Kolmen kimpan -näytelmään kytkös syntyy juuri jännitteiden kautta.  

– Lisää draamaa saadaan, kun suhteeseen tulee vielä kolmaskin osapuoli, hän jatkaa. 

Lisätiedot

Pirjo Pirinen on Joensuun Taiteilijaseuran, Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja Lappeenrannan Taideyhdistyksen jäsen. Hän on osallistunut aktiivisesti näyttelyihin vuodesta 2021. 

Taidenäyttely toteutetaan yhteistyössä Joensuun Taiteilijaseuran kanssa. Se on avoinna 3.2.2024 saakka esitysten yhteydessä. 

Näyttelyyn on vapaa pääsy ja se on avoinna teatterin esitysaikoina!  

Katso myös

Esityskalenteri

Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!

Teatterin taidenäyttelyt 2023–2024

Teatterin taidenäyttelyissä esillä Eve Huttusen, Outi Piiroisen, Pirjo Pirisen ja Reima Hirvosen teoksia. Näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Joensuun Taiteilijaseuran kanssa.