Joensuun kaupunginteatteri on jälleen mukana Taidetestaajissa lukuvuotena 2021-2022. Alla Taidetestaajat-hankkeen tiedote uudesta Taidetestaajat-lukuvuodesta. Tiedote on julkaistu Taidetestaajat-hankkeessa 30.3.2021.

Olemme mukana Taidetestaajissa Kesäyön unelma -esityksellä.

Taidetestaajilla luvassa ennätyslukuvuosi 2021–2022

Poikkeuksellinen vuosi ei ole vaikuttanut koulujen kiinnostukseen Taidetestaajat-vierailuja kohtaan. Käytännössä kaikki Suomen yläkoulut ovat ilmoittautuneet mukaan lukuvuodelle 2021–2022 ja osallistujia on ennätysmäärä, yli 68 000.

Kaikille kahdeksasluokkalaisille on luvattu kaksi taide-elämystä lukuvuoden aikana. Mukaan on valittu myös ennätysmäärä vierailukohteita, yhteensä 73. Näistä uusia Taidetestaajat-kohteita on yhdeksän.

Vuonna 2017 alkanut Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma Taidetestaajat on toimintavuosiensa aikana avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia, kehittänyt nuorten yleisöjen kohtaamista, tukenut koulujen retkiosaamista sekä edesauttanut kokonaan uuden toiminnan syntymistä Suomen taidekentällä.

Lukuvuonna 2021–22 valtio osallistuu jälleen eduskunnan päätöksellä Taidetestaajien rahoitukseen 1,4 miljoonalla eurolla. Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden maksavat edelleen kustannuksista suurimman osan, jotta vierailuja päästään jatkamaan täydellä teholla heti koronatilanteen helpotuttua.

Mukana peräti 73 vierailukohdetta ympäri Suomen

Vierailukohteiden valinnoissa painotettiin erityisesti nuorille sopivaa yleisötyökokonaisuutta sekä kiinnostavaa sisältöä. Uusia toimijoita on mukana yhdeksän, ja taidelajit vaihtelevat sirkuksesta teatteriin ja oopperasta taidenäyttelyyn. Mukana on ensimmäistä kertaa muun muassa alueoopperaa Tampereelta.

Lisäksi nuorille tarjotaan eri taidelajeja yhdisteleviä monitaidekokonaisuuksia, esimerkiksi Rovaniemen taidemuseossa kuvataide ja Lapin kamariorkesterin soitto yhdistyvät kiehtovaksi kokonaisuudeksi.

”Taidetestaus vain paranee vanhetessaan. Vierailukohteet ovat oppineet ottamaan nuoret katsojat huomioon ja uusia pääsee mukaan, kouluille matkoista on muodostunut rutiinia, ja hankeorganisaatio on epidemian keskellä kouliutunut loistavasti venymään muuttuviin tilanteisiin. Seuraavaksi huomio on kiinnitettävä siihen, että koulut hyödyntäisivät vierailut tehokkaammin eri aineissa osana opetussuunnitelmaa”, toteaa yliasiamies Antti Arjava Kulttuurirahastosta.

Nuorten palaute erityisen arvokasta

Etko- ja jatkotehtävien avulla tuetaan nuorten taidekokemusta, ja koulujen toivotaan varaavan niihin riittävästi aikaa. Nuorten palautteiden keräämiseen käytettävä arviointisovellus uudistetaan kesän 2021 aikana nuorten kanssa yhteistyössä.

”Pyrimme entistä enemmän tähdentämään arvioiden tärkeyttä. Niitä on tähänkin mennessä kertynyt valtavasti – maaliskuuhun 2021 mennessä yli 124 000 – mutta toivomme, että erityisesti avoimiin kenttiin saisimme enemmän vastauksia. Niistä kertyy sekä meille että taideorganisaatioille todella arvokasta tietoa siitä, mikä toimi tai ei toiminut ja mikä nuorissa resonoi”, kertoo hankepäällikkö Joonas Keskinen.

Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung suuntaa jo katseensa tulevaan: ”Nyt on ehkä tärkeämpää kuin koskaan, että nuoret saavat kokea korkeatasoista taidetta ja kulttuuria paikan päällä autenttisissa ympäristöissä. Pandemia vei meiltä tämän mahdollisuuden lähes kokonaan pois. Me voimme kaikki auttaa toisiamme löytämään uudelleen sen maagisen tunteen, joka syntyy, kun taide ja yleisö kohtaavat tässä ja nyt. Tässäkin Taidetestaajat-toiminnalla on tärkeä rooli.”

Mikä Taidetestaajat?

Taidetestaajat vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset korkealaatuisen taiteen pariin. Kokonaisuuteen kuuluu etko- ja jatkotehtävät sekä palautteen antaminen. Taidetestaajat on osa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimintaa, ja sitä rahoittavat Suomen
Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lue lisää Taidetestaajien verkkosivuilta.

Katso myös

Yritykset ja ryhmät

Teatteri on hauskaa yhdessä! Katso edut ja mahdollisuudet ryhmille ja yrityksille.

Teatteri

Tutustu Joensuun kaupunginteatteriin, Suomen itäisimpään ammattiteatteriin.