Teatterin katsomossa istuminen ei ole vaarallisempaa kuin ravintolassa tai junassa istuminen – rajoitusten ei tule enää kohdistua epäoikeudenmukaisesti
Teatterialan toimijat ovat laatineet yhteisen kannanoton, joka julkistettiin 7.8.2021 Tampereen Teatterikesässä. Kannanotossa vaaditaan luopumista kahden metrin turvavälistä teattereiden katsomoissa sekä koronapassin käyttöönottoa mahdollisimman pian. Myös Joensuun kaupunginteatteri on allekirjoittanut kannanoton.
Esittävän taiteen kenttä on ollut puolentoista vuoden ajan merkittävien rajoitusten vuoksi joko kokonaan tai osittain toimintakiellossa. Yhteiskunta on ojentanut auttavan kätensä ja pitänyt teattereita hengissä, jotta paluu normaaliin olisi mahdollista ilman kohtuuttomia vaurioita, ja siitä olemme kiitollisia.
Uusi teatterikausi on kuitenkin taas käynnistymässä monilla alueilla tiukoilla rajoituksilla, jotka eivät ole linjassa suhteessa muun yhteiskunnan aukioloon. Epidemian etenemisen kannalta teatterin salissa istuminen tuskin on sen turvattomampaa kuin junassa tai ravintolassa istuminen.
Teatteriala vaatii, että kahden metrin turvavälivaatimuksesta luovutaan teattereissa ja muissa yleisötilaisuuksissa, joissa jokaiselle osallistujalle on määritelty oma istumapaikka. Vastaavaa turvaväliä ei edellytetä myöskään muilla yhteiskunnan osa-alueilla, vaan terveysturvallisuudesta voidaan huolehtia muilla keinoilla. Myös koronapassi tulisi ottaa käyttöön mahdollisimman pian ja laajasti, jotta nyt voimassa olevia teattereihin kohdistuvia rajoituksia voitaisiin purkaa ja ala saisi vihdoin toimia täysipainoisesti.