Syntynyt 1959 Lahdessa.
Aloitti Joensuun kaupunginteatterissa vuonna 1985 näytelmässä ”Jumalan rakastaja”.
Tärkeimmät koulutuksesi: ”Tampereen yliopiston näyttelijäntyön opinnot 1977-1981.”
Tärkeimmät työsi: ”Kivenpyörittäjän kylä, Ulkomaalainen, Onko kongossa tiikereitä?, Taide, Faijat, Vaimoni on toista maata, Koukussa, Koirantähdestä pohjoiseen, Niin kuin Taivaassa.”
Muita saavutuksia tai mainittavaa: ”Olin mukana pyörittämässä Hasanniemen kesäteatteriyhdistystä 1989-2001.”
Miten sinusta tuli näyttelijä? ”Tiirismaan yhteiskoulun näytelmäkerhon, Lahden kaupunginteatterin nuorisoteatterin ja Lahden kaupunginteatterin iltanäyttelijänä toimimisen ja alan koulutukseen pääsemisen kautta päädyin näyttelijän ammattiin.”
Mikä teatterissa viehättää sinua? ”Vuorovaikutteisuus ja ainutkertaisuus sekä aina uuden ihmisen ja maailman etsiminen ja löytäminen.”
Mitä teet vapaa-ajalla? ”Harrastan 2CV-kerhotoimintaa ja kaikenlaista vaikuttamista.”
Kerro jokin teatteriin liittyvä muisto, joka on painunut erityisen hyvin mieleesi. ”Kerran lankapuhelin ei esityksessä soinut, vaikka olisi pitänyt. Näyttelijätoveri pelasti tilanteen näyttämöltä poistuessaan sanomalla: ”Vastaa vaan, se on äänettömällä.” Oli verrattain vaikea jatkaa nauramatta puhelimeen puhumista. Silti suuret kiitokset Arto Heikkilälle.”
Anna aineeton lahja!
Lahjakortit haluamallesi summalle Carelicumista, ovilipunmyynnistä ja Lippupisteeltä.
Lue lisää!