Orkesteri opettaa meille sen, että mistä bändistä on kyse silloin, kun on kyse bändistä! Zen!
”Me ollaan ittemme työnantajia, työntekijöitä ja palkanmaksajia.” – Jase (zetalla)
ORKESTERI-näytelmä on kertomus the Everlast Bänd-yhtyeestä, jonka olemassaolosta ei kenelläkään ole tietoa. Google ei tunnista bändiä, ei Wikipedia, eikä edes kansantraditioista löydy mainintaa yhtyeestä. Kukaan ei tiedä, että miten kauan The Everlast Bänd on ollut pystyssä. Kukaan ei tiedä milloin se on perustettu, kukaan ei oikein enää muista. Kukaan ei oikein enää muista, että yhtyeellä ollut hitti ja milloin se oikein on ollut. Kuitenkin sellainen heillä on, sillä yhtyeen laulaja (Jase zetalla) laulaa sen aina jokaisella keikalla, on sitten kyse hääkeikasta, hautajaiskeikasta tai vaikka ihan oikeasta keikasta. Hän laulaa sen vaikka väkisin ja muu bändi kyllä sitten seuraa perässä.
Jossain vaiheessa, heidänkin kohdallaan, on tapahtunut se, että heillä ei ole enää mitään saavutettavaa, vaikka mitään he eivät vielä ole saavuttaneet. Tämän traagisen rajan yli he ovat menneet jo kauan sitten, varmaan joskus vuonna -95 tai jotain. Tämä näytelmä on kuvaus solidaarisuudesta ja yhdessäolosta, jotka katosivat. The Everlastin jäsenet yrittävät vain selviytyä unelmiensa kanssa ja niistä huolimatta – siis ihan kuin kuka tahansa meistä.
Korkearesoluutioiset, painokelpoiset kuvat esityksestä voit ladata täältä (highres_Orkesteri)
Esityksissä kuultavan musiikki on säveltänyt on Ólafur Arnalds ja kappaleet ovat Sonar, I´m Not The Guilty One, Runaway ja Sudden Throw
Lue täältä blogisti Hikkaj:n kommentit.
Lue täältä Kimmo Nevalaisen kritiikki ensi-illasta 23.2.2015 Karjalaisessa otsikolla ”Saahan sitä haaveilla”.
Lue täältä Pasi Huttusen kritiikki Uljas-lehdessä.
Lue täältä Niko Salovaaran kritiikki Karjalan Heilissä 25.2.2015.
Lue täältä 18.4.2015 Ylä-Karjalan kritiikki Nurmeksen keikasta.