onnellisuuden paradoksista viihdettä

Suomi valittiin jälleen maailman onnellisimmaksi maaksi, silti itsemurhatilastot ovat vastaavasti maailman kärkipäässä.

Tästä herää väistämättä kysymys: ”Onks’ tää Suomi siis muka maailman onnellisin maa, häh?”

Happy Landissä pohditaan pieniä ja samalla suuria kysymyksiä itsellemme ihanasti nauraen ketään loukkaamatta. Kun lavalla muuntaudutaan 40 erilaiseksi roolihahmoksi, ei tämä ratkiriemukas revyy jätä ketään kylmäksi!

Luvassa on musiikki- ja tanssinumeroita sekä sketsejä eli viihdettä tuutin täydeltä.

Lavalla hurmaavat Pohjois-Savon lahja maailmalle, kirjailijana enemmän tunnettu, loistava koomikko Antti Heikkinen. Hänet on useana kesänä nähty myös Joensuussa Utran Uudessa kesäteatterissa. Lisäksi revyyn loisteessa paistattelee mikkeliläiset näyttelijä-laulajat Pauliina Hukkanen, Tiina Bolz ja Aapo Oranen. Oranen on hauskuttanut mm. Putouksessa, Bolz hurmannut laulullaan Leningrad Cowboysien joukoissa ja Hukkanen muistetaan myös useilta kesiltä Joensuusta sekä Lehmän vuosi TV-sarjasta.

Tamperelaisen ”Kivikasvo” Ismo Sajakorven nerokkaat sketsit ovat ajan hermolla, kyytiä saavat niin soteuudistus kuin poliitikotkin. Ennen kuulemattomat kappaleet nostavat ihon kanan lihalle, mukana on muun muassa Vexi Salmen uusia kappaleita.

Kapellimestarina on taituroinut kaartin soittokunnan kapellimestari Raine Ampuja ja koreografina Tanja Huotari.

Rooleissa

ESIINTYJINÄ
Antti Heikkinen
Pauliina Hukkanen
Tiina Bolz
Aapo Oranen

Työryhmä

KÄSIKIRJOITUS Ismo Sajakorpi
KAPELLIMESTARI
Raine Ampuja
KOREOGRAFI
Tanja Huotari

 

Esityskuvat

Arviot ja kommentit

Ismo Sajakorven kirjoittama ja ohjaama revyy iskee meidän suomalaisten väitettyyn onnellisuuteen monin hauskoin näkökulmin… Tämän ryhmän kanssa varmaan suomalaisten onnellisuus säilyy maailmankin mittareissa korkealla.” -Länsi-Savo, Timo Heimonen


Katso myös

Ohjelmisto

Tutustu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Lipunmyynti

Katso teatterilippujen hinnat ja osta pääsylippusi elämysten pariin Suomen itäisimpään ammattiteatteriin.