Olen ollut kaupunginteatterilla osa-aikaisessa harjoittelussa tähän mennessä noin kuukauden. Tämä aika on sisältänyt muun muassa useita kokouksia, markkinointisuunnitelman tekoa, kohderyhmien tutkimista ja Fahrenheit 451 -kirjan lukemista. Koen kirjan lukemisen todella hyödylliseksi näytelmän ja sen myötä sen markkinoinnin hahmottamisessa.

Fahrenheit 451 julkaistiin vuonna 1953, mutta sen teemat ovat yllättävän ajankohtaisia edelleen. Se on tarina kulttuurin säilyttämisestä mieltä turruttavan viihteen vallatessa alaa, kapinoinnista valtaapitäviä vastaan, kyseenalaistamisesta sekä oman identiteetin, ajatusten ja arvojen löytämisestä. Vaikka kyseessä on scifi-klassikko, sen dystooppinen tulevaisuudenkuva on joiltain osin pelottavankin lähellä nykytodellisuutta.

Toivon kovasti, että nuoretkin katsojat löytävät tämän näytelmän yleisöön. Uskon, että se voi antaa paljon ajateltavaa, samaistumispintaa ja uusia kokemuksia. Ammattilaisten ja nuorten harrastajien yhteistyö lavalla on myös varmasti mielenkiintoista nähtävää. Joensuun kaupunginteatterin näyttelijät ovat jo aloittaneet näytelmän työstämisen, ja Joensuun ylioppilasteatterin näyttelijät aloittavat oman osuutensa piakkoin. Odotan innolla, että pääsen seuraamaan, miten yhteistyö sujuu.

Ruskeatukkainen nainen hymyilee kameralle edessään avoin kirja. Kirjan kannessa lukee "Ray Bradbury Fahrenheit 451".

Kirjoittanut: Mira Keskinen

Katso myös

Fahrenheit 451

Kotimainen kantaesitys! Joensuun kaupunginteatterin Fahrenheit 451 on ajankohtainen näyttämösovitus Ray Bradburyn dystooppisen tieteiskirjallisuuden klassikosta. Tilattavissa myös kiertueelle!

”Joskus unelmat toteutuvat!” Harjoittelija Miran blogi

Kulttuurituottajaksi opiskeleva Mira Keskinen kirjoittaa harjoittelunsa ajalta blogia teatterin sivuille. Ensimmäisessä osassa Mira esittelee omia taustojaan.