Kun kirjallisuus palaa…

Montag haluaa suorittaa velvollisuutensa palokuntalaisena ja polttaa kaikki kirjat maailmasta – vaikka hänen kotinsa lähistöllä maleksiva, outoja kyselevä naapurin teini väittääkin, että on ollut aika, jolloin palokunta sammutti tulipaloja, ei sytyttänyt niitä.

Montag haluaa uskoa, että juuri kirjat ovat pahasta – vaikka hänen oma, lääkkeitä napsiva puolisonsa ei enää pysty käsittelemään muuta kuin viihteen yksioikoista ärsykevirtaa. Montag haluaa uskoa, että häntä ympäröivässä todellisuudessa asiat ovat kuten pitää, vaikka kaupungin yllä singahtelevat hävittäjät ja kammottava uusi lainvalvoja, elävä kone, Murre, murisee hänelle häkissään kuin tietäisi jotain.

Mutta Montag ajattelee tahtomattaan muutakin kuin haluaisi. Hän tuntee polttavaa halua kurkistaa, mitä savuavissa kirjoissa lukee ja oppia ajattelemaan syvällisiä, vaikeita kysymyksiä. Kun puoliso yrittää puolihuolimattomasti itsemurhaa, kun ihmeellinen nuori naapuri katoaa ja kun Montag näkee kuinka ihminen sytyttää itsensä tuleen kotikirjastonsa puolesta, päähenkilön yksinäinen vastarintatoiminta alkaa. Mitä tapahtuu, kun yksilö tajuaa olevansa täysin eri aaltopituudella kuin ympäröivä yhteiskunta? Mitä tapahtuu, jos sivistys ja taide katoavat maailmasta?

”Kyllähän sinä itsekin tiedät, ettei palokuntaa tarvita kuin viihteeksi. Ihmiset lopettivat lukemisen vapaaehtoisesti. Kansa janoaa hupia, ja sinun työsi on tarjota sitä.” Faber

Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.

Kotimainen kantaesitys

Joensuun kaupunginteatterin Fahrenheit 451 on ajankohtainen näyttämösovitus ja kotimainen kantaesitys Ray Bradburyn dystooppisen tieteiskirjallisuuden klassikosta. Esitys tehdään yhteistyönä, jossa Joensuun ylioppilasteatterilaisten edustaman sukupolven ymmärrys nykyajasta kohtaa kaupunginteatterin ammattilaisten kokemuksen teatterista. Ensi kertaa Joensuussa esitys valmistetaan alusta loppuun näiden teattereiden yhteistyönä. Kunnianhimoisia nuoria harrastajia nähdään myös näyttämöllä Anna Ojanteen, Minni Gråhnin ja Hannes Mikkelssonin rinnalla.

Erikoisefektit

Esityksessä käytetään strobovaloja ja vaaratonta teatterisavua.

Joensuun Taiteilijaseuran taidenäyttely

Joensuun Taiteilijaseuran näyttely ”Dystopia, ei-toivottu tulevaisuudenkuva” on vapaasti nähtävissä yleisölämpiössä esitystoiminnan aikana 19.2.-21.5.2022. Lue lisää taidenäyttelystä.

blogi ja videot

Mira Keskinen suorittaa kulttuurituottajan opintoihinsa liittyvää harjoittelua Joensuun kaupunginteatterissa Fahrenheit 451 -tuotannon parissa. Lue Miran blogia:

Kurkistus kulissien taakse -videosarjassa Mira haastattelee työryhmän jäseniä. Katso videot YouTubessa:

Tilaa esitys kiertueelle

Fahrenheit 451 on osa kiertueohjelmistoa keväällä 2022. Tilaa esitys kiertueelle omiin tiloihisi! Kysy lisää tai tilaa esitys markkinoija Jaana Valkilalta ensisijaisesti sähköpostilla: jaana.valkila@joensuunteatteri.fi tai puhelimitse: 050 409 9971 .

Kiertue-esityksen hinta on Pohjois-Karjalan Teatteriyhdistys ry:n jäsenkuntien alueella 920 euroa, muille alkaen 1020 euroa (enintään 120 katsojaa).

Tekniset vaatimukset esitystilalle

  • Tilan mitat: vähintään 10 metriä leveä, 8 metriä syvä ja 3 metriä korkea.
  • Esitystilan ja katsomon on oltava pimennettävissä.
  • Esityksessä käytetään savukonetta, joten tilaajan on huolehdittava, että tilan palovaroitusjärjestelmä on kytketty pois päältä esityksen ajaksi.
  • Sähkö: SUKO16A
  • Katsomorakenne: joko esitystilan kokoinen korotettu näyttämö ja/tai nouseva katsomo.
  • Esityksen pystytys vie noin neljä tuntia ja purku yhden tunnin.
  • Enimmäiskatsojamäärä: 120 henkilöä. Katsomon täyttö eturivistä alkaen.
  • Kiertuehenkilöstön määrä: 3 Joensuun kaupunginteatterin ja 4 Joensuun ylioppilasteatterin näyttelijää sekä 4 teknikkoa.

Kiertueajat

Kaikki kiertueajat on täytetty, muita ei ole tällä hetkellä varattavissa.

  • To 5.5. klo 9.30 ja 13.00: Tulliportin normaalikoulu, Joensuu (yksityistilaisuuksia)
  • Pe 6.5. klo 11.00: Tulliportin normaalikoulu, Joensuu (yksityistilaisuus)
  • Ma 23.5. klo 13.15: Maiju Lassilan koulu, Tohmajärven liikuntasali (yksityistilaisuus)

Rooleissa

Palomies Guy Montag [Kai Montaaki] – Hannes Mikkelsson
Rouva Mildred [Mill-Reedi Montaaki] – Minni Gråhn
Kapteeni Beatty [Biitti] – Anna Ojanne
Naapurin Clarisse [Klärissee], Palokuntalainen Stoneman [Stounimäni] – Pinja Kuntola/Aino Kyrö
Palokuntalainen Black [Pläkki] – Sampsa Salo/Tuomas Halonen
Professori Faber [Faaperi] – Emilia Toropainen/Riku Simonen
HaundiTenTausand eli Murre – Kalle Högbacka
Lisäksi mm. eläviä televisio-ohjelmia, ovikelloja, paahtoleipäkoneita, hammastahnamainoksia, teiniautoilijoita, kotirouvia sekä kirjallinen yhteisö.

Työryhmä

Ray Bradburyn englanninkielisen romaanin ”Fahrenheit 451” pohjalta näytelmäksi dramatisoinut ja kääntänyt Piia Peltola
Joensuun kaupunginteatterin ja Joensuun ylioppilasteatterin yhteistyö
Ohjaus: Piia Peltola
Lavastussuunnittelu: Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu: Saara Jolkkonen
Valosuunnittelu: Mikko Pajanen
Äänisuunnittelu: Michael Böger
Videosuunnittelu: Kaisu Koponen, Anssi Pennanen, Tuula Hakulinen
Maskit ja kampaukset: Sanna Sahlman
Tarpeistonvalmistus: Tuula Hakulinen
Järjestäjä: Juha Kokko
Näyttämömestari: Anssi Pennanen
Kuiskaaja-tarpeistonhoitaja: Laura Valkonen
Näyttämötekniikka: Juha Kerkkonen
Puvustuksen toteutus: teatterin puvusto
Lavastuksen toteutus: Anssi Suutarinen ja Juuso Ojanen
Tuotantoassistentti: Mira Keskinen
Ohjaajan assistentti: Miiru Mikkonen
Lavastusassistentti: Annika Jääskeläinen
Puvustusassistentti: Kalle Högbacka
Ääni- ja valaistusassistentti: Samu Mänttäri

Kiitos Espoon Nihtisillan kierrätyskeskukselle!

Esityskuvat: Miska Korpelainen

Arviot ja kommentit

Kaikkiaan Fahrenheit 451 -yhteistuotanto on eläväinen ja vimmaisena soljuva, koskettava ja tunteita herättävä teos.

Sanomalehti Karjalainen 20.2.2022

Vaikka kirjallisuuden kieltävä ja viihteeksi muotoiltua aivopesua tuuttaava diktatuuri on aiheena synkkä, huokuu näytelmä jonkinlaista arkaa ja haurasta toiveikkuutta, joka koskettaa syvästi.

Kulttuuritoimitus 25.2.2022

Työryhmän panoksen onnistuneisuus huipentuu tehokkaasti yhtä aikaa liikuttavassa ja hyytävässä lopetuksessa, joka on puhtaasti teatterintekijöiden luovuuden tuote. Toivottavasti kaikenikäiset löytävät tämän esityksen!

Karjalan Heili 2.3.2022

Näyttelijöiden työtä on pakko ihailla. Kerta toisensa jälkeen he vetävät rooliasunsa päälleen ja antavat näyttämön kirkkaissa valoissa itsestään kaiken. Se on kuin suora lähetys, jossa voi tapahtua mitä tahansa.

Karjalainen 10.4.2022

Peltola on onnistunut hienosti kokonaisuuden luotsaamisessa. Alkuperäistekstiä kunnioitetaan ja se tuodaan luovasti tähän päivään Tiktokeineen, uudissanoineen ja Sofi Oksasineen... Nopeatempoinen esitys tarjoaa intensiivisen kokemuksen jättäen tilaa katsojan omalle pohdinnalle. - Kotimaa 22.4.2022

Esitys oli aivan loistava! Todella harvoin määrittelen esitystä spektaakkeliksi, mutta F451 on sitä.

Kiitos teille kaikille, tosi oikeat ja tärkeät asiat!


Katso myös

Ohjelmisto

Tutustu Joensuun kaupunginteatterin ohjelmistoon.

Rajoitukset poistuvat: lisää lippuja myyntiin

Suurella näyttämöllä on myynnissä 135 asiakaspaikkaa ja pienellä näyttämöllä 50 paikkaa. Muutos tulee voimaan 5.3. Hiirenloukun ja Fahrenheit 451:n esityksistä alkaen. Lisäpaikat ovat jo myynnissä.

Miten Fahrenheit 451 siirtyy kirjasta näyttämölle? – Harjoittelija Miran blogi

Harjoittelija Mira Keskinen haastatteli Fahrenheit 451:n ohjaajaa Piia Peltolaa ja ohjaajan assistenttia Miiru Mikkosta teoksen dramatisoinnista.

Esityskalenteri

Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!