Mestari ja Margaria – Saatana saapuu Moskovaan -näytelmän ensi-illan yhteydessä avataan uusi näyttely nimeltä ”Ihme ja kumma” Joensuun kaupunginteatterin lämpiössä.

Näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Eve Huttusen maalauksia näytelmän teokseen ja croquis-piirroksia esityksen harjoituksiin pohjautuen.

Croquis-piirustukset ovat muutamassa minuutissa piirrettyjä kuvia. Eniten on parin minuutin kuvia, koska – ihme ja kumma – ihmiset eivät pysy paikoillaan, Huttunen sanoo. 

Teatteri ja teatterin tekeminen on aina kiinnostanut Huttusta.

– Oli mielenkiintoista päästä harjoituksiin ja nähdä miten teatteriteos syntyy. Ihanalta tuntui myös elävän mallin piirtäminen pitkästä aikaa, Huttunen kertoo. 

Huttunen uskoo, että näyttelyyn tulevista piirroksista käy esiin teatterin tekemisen prosessi. 

Piirrosten rinnalla Huttusen näyttelyssä on esillä myös maalauksia, joiden mielikuvat ovat syntyneet Bulgakovin klassikkoteoksen lukukokemuksesta. 

Näyttely on esillä 16.9.–28.10.2023 Joensuun kaupunginteatterin toisen kerroksen lämpiössä. Näyttelyihin on vapaa pääsy esitystoiminnan aikana.

Näyttelyt toteutetaan yhteistyössä Joensuun Taiteilijaseuran kanssa.

Tarkista esityskalenterista näytäntöjen ajat. 

Katso myös

Mestari ja Margarita – Saatana Saapuu Moskovaan

Mestari ja Margarita – Saatana saapuu Moskovaan on maagisen realismin keinoin kerrottu haave oikeudenmukaisesta maailmasta, mielikuvituksen voimasta ja puheenvuoro sananvapauden puolesta.

Teatterin taidenäyttelyt 2023–2024

Teatterin taidenäyttelyissä esillä Eve Huttusen, Outi Piiroisen, Pirjo Pirisen ja Reima Hirvosen teoksia. Näyttelyt on toteutettu yhteistyössä Joensuun Taiteilijaseuran kanssa.

Esityskalenteri

Katso esityskalenterista tulevat näytännöt ja osta lippusi!