Anjan lähes erinomaisen elämän ensi-illan yhteydessä avataan uusi näyttely ”Mie pääsin siitä yli” Joensuun kaupunginteatterin pienen näyttämön lämpiöön keväällä 21.4.- 6.5.2023 ja syksyllä 13.9.–15.11.2023. Näyttelyssä on esillä kuvataiteilija Outi Piiroisen pienveistoksia

– Teatterilämpiön teoksissa olen pohtinut Esko-Pekka Tiitisen ”Anjan lähes erinomainen elämä”- teatterikäsikirjoituksen innoittamana pohjoiskarjalaisuutta, ja inspiroitunut sen pohjalta luomaan oman kasvutarinani – kaikilla mausteilla, Piiroinen kertoo.

Outi Piiroinen on Joensuun maaseutualueella, Tuupovaaran pitäjän, Koveron kylässä asuva kuvataiteilija. Piironen on ensisijaisesti piirtäjä, vaikka työskenteleekin monipuolisesti erilaisten tekniikoiden parissa ja usein materiaalilähtöisesti myös kierrätysmateriaaleja hyödyntäen. 

Outi Piiroinen: Rotunaisten kanssa saunassa, monimateriaaliveistos, 2023


Vuodesta 2018 Piiroinen on tarkastellut töissään suomalaisuutta erilaisista näkökulmista, erilaisin välinein ja asiayhteyksin, sukupolvien janana sekä tässä ja nyt. Hän pyrkii hahmottamaan taiteessaan kokonaisuuksia.

– Miten ja miksi muutumme, ja millaisia vaikutuksia sillä on meihin itseemme ja ympäristöömme? Suomalaisuuteen? Aika ajoin suurien kokonaisuuksien ytimestä nousee myös kiinnostavia yksilökohtaloita, persoonia, enkä pääse ihmettelemästä sitä, kuinka paljon me suomalaiset eroamme toisistamme alueellisesti. 

Näyttely on vapaapääsyinen ja avoinna yleisölle esitystoiminnan aikana. Tarkista esitelyskalenterista näytäntöjen ajat.

Katso myös

”Anjan lähes erinomainen elämä” ensi-iltaan 21.4. Joensuussa

“Anjan lähes erinomainen elämä” saa ensi-iltansa 21.4.2023 Joensuun kaupunginteatterissa. Monologi juhlistaa näyttelijä Minna Maaria Virtasen 25-vuotista taiteilijan uraa.

Taidenäyttelyt teatterilla – kevät 2023

Joensuun Taiteilijaseuran näyttelyt jatkuvat keväällä. Kuvataiteilijat Sanni-Maaria Puustinen, Juhani Tuomi, Outi Piiroinen ja Petri Halttunen avaavat näytelmien teemoja kuvataiteen keinoin. Tutustu vaihtuviin taidenäyttelyihin teatteriesitysten aikana.

Anjan lähes erinomainen elämä

Maaseudulla elävä Anja katselee arkeaan omaperäisestä vinkkelistään. Hänen lähes erinomainen elämänsä avautuu katsojalle koskettaen, herättäen myötätunnon ja hyväntahtoisen naurun.