Syntynyt maaliskuussa 1982 Helsingissä.
Outi aloittaa Joensuun kaupunginteatterin näyttelijänä elokuussa 2023.
Tärkeimmät koulutuksesi: Turun Taideakatemia AMK, esittävä taide 2008, näyttelijäntyön lisäkoulutusta Teatterikorkeakoulussa, sekä lukuisia inspiroivia ammattilaiskursseja ja workshoppeja Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Islannissa.
Tärkeimmät työsi: Olen saanut tehdä paljon kiinnostavia rooleja ja kaikki ne ovat olleet omalla tavallaan tärkeitä. Jokaisesta roolista olen oppinut jotakin. Valtimonteatterin Syklit-näytelmästä voitimme parhaan esityksen Thalia-palkinnon 2019.
Muita saavutuksia tai mainittavaa: Olen työskennellyt viime vuosina paljon improvisaation parissa ja rakkaimpana täytyy mainita Vendetta-feministinen improvisaatioteatteri, jota olen ollut perustamassa. Olen myös suomalais-islantilaisen Theatre Spindriftin jäsen. Lisäksi olen tehnyt paljon äänitöitä: dubannut, tehnyt spiikkejä ja lukenut äänikirjoja. Olen toiselta ammatiltani sirkusartisti ja päälajeinani ovat olleet ilma-akrobatia ja notkeusakrobatia.
Miten sinusta tuli näyttelijä? Isäni on näyttelijä, joten teatteri on kuulunut vahvasti elämääni lapsesta lähtien.
Mikä teatterissa viehättää sinua? Vahvat tarinat, leikkiminen ja sukellus mielikuvituksen syövereihin.
Mitä teet vapaa-ajalla? Joogaan, puuhailen Ruuti-koiran kanssa, uin, jumppaan ja tanssin.
Kerro jokin teatteriin liittyvä muisto, joka on painunut erityisen hyvin mieleesi:
Mennessäni töihin Tukholman kaupunginteatteriin (Kulturhuset stadsteattern syksyllä 2014) sain saman pukuhuoneen Mark Levengoodin kanssa. Astuessani pukuhuoneeseen ensi kerran äimistyin valtavasti. Pukkarissa oli kultaiset tapetit, violetti samettisohva, valtavasti muovisia köynnöskasveja, hajuvesiä ja seinillä useita kuvia Markista Ruotsin kuningasperheen jäsenten kanssa kultaisissa rokokoo-kehyksissä. Ajattelin, että jopas näillä ruotsalaisilla on hulppeat pukuhuoneet ja kuningasmielisyyttä. Mutta kun pääsin vierailemaan muiden näyttelijöiden pukuhuoneissa, jotka olivat tavallisia valkoseinäisiä pikkuhuoneita, joissa oli harmaa leposohva ja peilipöydät minulle selvisi, että herra Levengood oli saattanut ottaa pieniä vapauksia oman pukuhuoneensa sisustuksessa.
Anna aineeton lahja!
Lahjakortit haluamallesi summalle Carelicumista, ovilipunmyynnistä ja Lippu.fi-verkkokaupasta.
Lue lisää!Opiskelijan äkkilähtö
Teatterilippu 7,50 euroa esityspäivinä teatterin omiin tuotantoihin!
Esitykset!Pohjolan Matkan ryhmämatkat
Pohjolan Matka järjestää teatteri- ja kulttuurimatkoja Joensuuhun. Kokoa kaverit ja pyydä tarjous!
Tutustu!Sarjalipulla draamaa
Käy katsomassa haluamanasi ajankohtana Mestari ja Margarita, Anjan lähes erinomainen elämä ja Nahoissaan!
Sarjalippu maksaa vain 54 euroa (norm. 76 e). Myynnissä 30.11.2023 saakka teatterin lipunmyyntipisteissä.
LipunmyyntiKatso myös
Mediapankki
Lataa valokuvia käyttöösi.