Olipa kerran itäisessä Suomessa pikkuinen, punainen mökki pienen lammen rannalla suuren ja sankan kuusimetsän keskellä. Tämä mökki oli siitä erikoinen mökki, että siellä ei asunut yhden ainutta ihmislasta.

Tätä pientä punaista mökkiä suuren kuusimetsän keskellä, pikkuisen lammen rannalla asuttivat nimittäin eläinlapset Kukko, Rotta ja Millakissa sulassa sovussa tai ei nyt ehkä ihan aina niin kovin sulassa sovussakaan. Yhdessä kuitenkin.

Eräänä talvisena pakkasaamuna, kun ensilumi oli vihdoin yöllä satanut maahan, heräsivät pienet eläinystävämme Kukko, Rotta ja Millakissa aivan yhtä aikaa sekä ehkä myös hieman hätkähtäen tuohon mukavaan mutta myös säikähdyttävään ajatukseen, että jouluhan oli jo aivan nurkan takana.

Tämähän siis oli toki oikein mukavaa, mutta melko lailla säikähdyttävää, koska mitään, ei kerta kaikkiaan yhtikäs mitään, jouluvalmisteluita ollut vielä laitettu alulle saatikka aloitettu. Mikäs nyt neuvoksi?

Uuden joulunäytelmän käsikirjoitus ja dramaturgia on työryhmän omaa käsialaa. Lavastuksen suunnittelee Iiristiina Varilo.

Perhelipulla teatteriin

Perhelipulla esitykseen pääsee enintään viisi henkeä. Perhelipun hinta on 54 euroa. Lippuja voi ostaa Carelicumista ja teatterin ovilipunmyynnistä.

Lataa käsiohjelma

Tämän näytelmän käsiohjelma on saatavilla vain sähköisenä versiona. Lataa käsiohjelma täältä ilmaiseksi puhelimeesi.

Korvaa näytelmän ”Viirun ja Pesosen joulu”

“Kukko, Rotta ja Millakissa joulunajan tunnelmissa” korvaa syyskaudelle 2020 alun perin suunnitellun joulunäytelmän ”Viirun ja Pesosen joulu”. Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan korvaavaan näytelmään. Lisätietoa: https://www.joensuunteatteri.fi/ajankohtaista/muutoksia-teatterin-syksyyn-ohjelmistoon-uusi-koko-perheen-joulunaytelma/

Tilausnäytännöt

Näytelmää esitetään tilausnäytäntöinä seuraavasti:

  • To 5.11. klo 10 päiväkoti Tilkkutäkki
  • Pe 6.11. klo 9 Touhulan päiväkoti
  • Ke 9.12. klo 12 Utran koulu
  • Ke 16.12. klo 9.30 päiväkoti Hukanhäntä
  • To 17.12. klo 10 Utran koulu

Rooleissa

Millakissa – Maria Karhapää
Rotta – Anna Ojanne
Kukko – Olli-Kalle Heimo
Tontut – Anssi Pennanen ja Juha Kerkkonen

Työryhmä

Käsikirjoitus ja dramaturgiatyöryhmä 
Lavastus ja ohjausIiristiina Varilo 
Pukusuunnittelu: Saara Jolkkonen 
Valosuunnittelu: Asko Heiskanen 
Äänisuunnittelu: Pepe Kettunen 
Tarpeistonvalmistaja: Tuula Hakulinen ja teatterin tarpeisto 
Kampaaja-maskeeraaja: Sanna Sahlman 
Järjestäjä: Juha Kokko 
Ohjausassistentti ja kuiskaaja-tarpeistonhoitaja: Laura Valkonen 
Näyttämömestari: Anssi Pennanen 
Näyttämömies: Juha Kerkkonen 
Puvustuksen toteutusteatterin puvusto 
Lavastuksen toteutus: Sandra Kinnarinen 

Arviot ja kommentit

Viihdyttävää katsottavaa ikään katsomatta

Sanomalehti Karjalainen 4.11.2020

Näytelmä välittää mitä herttaisimman viestin yhdessä tekemisen voimasta

Karjalan Heili 18.11.2020

Symppis esitys, joka nauratti 5-vuotiasta. Erityispisteet siitä, että esityksessä oli kissa ja lauluja.

Puvut, lavastus ja musiikki olivat kivoja.

Ihana tunnelma!

Lapsi piti eniten Millasta, äiti kaikista.

Tosi hyvät äänitehosteet, laulut ja musiikki.