Yleisön toiveuusinta

Esitys palaa ohjelmistoon keväällä 2021!

Voimakas ja eeppinen Sofi Oksasen esikoisromaani kuvaa kolmen naisen elämää eri sukupolvien ja yhteiskuntien kehyksissä – isoäidin, äidin ja tyttären näkökulmista. Ote henkilöhahmoihin ja heidän välisiin siteisiinsä on rakastava, mutta tiukka.

Kuvatessaan Sofian, Katariinan ja Annan elämää kommunistisessa Virossa ja kapitalistisessa Suomessa luo Oksanen tarkkanäköisen ja kaunistelemattoman silmäyksen koko 20. vuosisadan ajankuvaan, idän ja lännen räikeään kahtiajakoon, jonka vaikutukset ulottuvat 1930-luvulta nykypäivään.

Stalinin lehmät on myös armoton tarina elämää hallitsevasta ja määrittävästä syömishäiriöstä, häpeän ja arvottomuuden tunteiden voimasta ja naiseuden mahdottomuudesta.

Paluu pienelle näyttämölle ja kiertueohjelmistoon

Stalinin lehmien romaanin käännösoikeudet on myyty jo 20 maahan ja se on kansainvälinen bestseller.

Näyttämöversion se sai vuonna 2018 Joensuussa Aino Kiven dramatisoimana ja ohjaamana ja palaa keväällä 2021 pienelle näyttämölle ja kiertueohjelmistoon yleisön toiveesta.

Vieraileva ohjaaja Aino Kivi

Ohjaaja Aino Kivi:

“Stalinin lehmät kertoo asioista, joista mieluiten vaiettaisiin. Se pakottaa meidät katsomaan virheisiin: omiin, isovanhempiemme ja yhteiskunnan.”

Aino Kivi on aiemmin ohjannut Joensuun kaupunginteatterille muun muassa Havukka-ahon ajattelijan (2016), Rahakabareen (2016), Mä soitan veljille (2014) ja Kiljusen herrasväen (2014).

Kantaesitys löi Sofi Oksasen ällikällä

“Näyttelijäntyön juhlaa”, totesi Sofi Oksanen Facebookissa kantaesityksen jälkeen. “Nyt on sanottava, että Joensuun kaupunginteatteri löi kirjailijankin äimän käeksi – niin hieno tämä näyttämösovitus Stalinin lehmistä on. Menkää ihmeessä katsomaan!”

Joensuun Taiteilijaseuran näyttely

Joensuun Taiteilijaseuran taidenäyttely “Beauty hurts, baby” on nähtävissä pienen näyttämön yleisölämpiössä neljännessä kerroksessa esitystoiminnan aikana 25.3.-23.5.2021. Lisätietoa tulossa.

Kaisu Koposen lavastussuunnitelma

Tilaa esitys kiertueelle

Stalinin lehmät on osa Joensuun kaupunginteatterin kiertueohjelmistoa keväällä 2021. Tiedustelut ensisijaisesti sähköpostilla: markkinoija Jaana Valkila, jaana.valkila@joensuunteatteri.fi tai puhelimitse 050 409 9971.

Vapaat kiertueajat

Viikko 17 / 2021

  • 29.4.

Viikko 21

  • 26.5.
  • 27.5.
  • 28.5.
  • 29.5.

Varatut kiertueajat

  • 13.4.2021 klo 19, Espoo
  • 14.4.2021 klo 19, Espoo
  • 21.4.2021 klo 18, Juuan liikunta- ja kulttuuritalo, Juuka
  • 23.4.2021 klo 18, Hyökkälän koulu, Tuusula
  • 28.4.2021 klo 18, Kulttuuritalo Marita, Outokumpu

Tekniset vaatimukset esitystilalle

  • Maksimikatsojamäärä/esitys noin 100-125 henkilöä riippuen tilan katsomorakenteesta ja koronapandemiatilanteesta.
  • Esityksen pystytys vie noin neljä tuntia ja purku noin yhden tunnin, huomioithan tämän esityspaikan varauksessa.
  • Lavastuksen edellyttämän tilan vähimmäismitat: noin 9 metriä leveyttä, noin 5 metriä syvyyttä ja noin 3 metriä korkeutta.
  • Lastausväylän oven tulee olla vähintään 1,20 metriä leveä lavastusten kuljetusta varten.
  • Esitystilan tulee olla pimennettävissä.
  • Sähkö 2x SUKO16A

Kiertuehinta

Kiertuehinta on Pohjois-Karjalan teatteriyhdistyksen jäsenkuntien alueella alkaen 970 euroa ja muualla Pohjois-Karjalassa alkaen 1070 euroa. Pohjois-Karjalan ulkopuolelle laskemme hinnan tapauskohtaisesti alkaen 1070 e + mahdolliset matka- ja majoituskulut.

HUOM. Koronapandemiatilanne huomioiden toimitamme yleisöä ja työryhmäämme koskevat päivitetyt turvaohjeistukset vierailuneuvottelujen yhteydessä.

Rooleissa

Minni Gråhn
Maria Karhapää
Anna Ojanne

Ääninä:

  • Juhlijat: Hanne Hämäläinen, Kaisu Koponen ja Janne Ahjopalo
  • Supon kuulustelija: Aino Kivi
  • Kuuluttaja Neuvostoliiton rajalla: Pepe Kettunen
  • Maheaääninen nainen eli Irenen äiti: Suvi-Maaria Virta
  • Puhelinkorjaaja: Olli Haataja
  • Maria, Lindan tytär: Vilma Lehtovaara

Videoiden rooleissa:

  • Suomalainen eli isukki: Petteri Rantatalo
  • Arno, Sofian mies ja Katariinan isä: Jukka Moskuvaara
  • Richard: Hans Stigzelius

Työryhmä

Työryhmä kantaesityksessä 2018:

Alkuperäisteos: Sofi Oksanen
Dramatisointi ja ohjaus: Aino Kivi, vierailija
Lavastussuunnittelu: Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu: Sanna Tarvainen
Valosuunnittelu: Asko Heiskanen
Videosuunnittelu: Anssi Pennanen
Äänisuunnittelu: Pepe Kettunen
Maskit ja kampaukset: Sanna Sahlman
Tarpeiston valmistus: Tuija Lehtinen
Puvustuksen toteutus: Sanna Tarvainen, Terhi Piirainen ja Soile Pajanen
Lavastuksen toteutus: Teatterin lavastamo
Valokuvaaja: Miska Korpelainen
Videoiden suunnittelu: esityksen taiteellinen työryhmä
Videoiden kuvaus ja leikkaus: Anssi Pennanen sekä apulaiskuvaajina Aino Kivi ja Soile Pajanen

Kiitos: Aapo Lehtinen, Markku Maasilta ja Andra Teede

Romaanin tekijänoikeudet: Silberfeldt Oy
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner

Arviot ja kommentit

Maria Säkön kritiikki 16.9.2018 Helsingin Sanomissa

HS 16.9.2018

Pasi Huttusen kritiikki Youtubessa

Pasi Huttunen Youtubessa

Sanna Jääskeläisen kritiikki 17.9.2018 Karjalaisessa

Karjalainen 17.9.2018

Irene Taipaleen kritiikki 19.9.2018 Heilissä

Karjalan Heili 19.9.2018

Sanni Koivumäen kritiikki Uljas-lehdessä

Uljas

Anneli Airolan blogi 27.1.2019

Kirjojen kuisketta 27.1.2019